maanantai 17. joulukuuta 2012

Touch frisører

Aah, kampaajalla käynti, arjen luksusta. Mieli lepää ja silmä lepää. Ja välillä lepää asiakaskin, ihan kirjaimellisesti.

 
Viimeksi, kun kävin tämän pehkon korjauttamassa ollessani viimeisillään raskaana nukahdin kesken kaiken hoitoaine päässäni pesupisteen tuolille. Heräsin omaan kuorsaukseeni (ja minähän EN sitten muuten normaalisti kuorsaa IKINÄ).... Oliko pikkasen noloa... Kampaaja oli sitä mieltä, että hyvä vaan, jos pystyy rentoutumaan noin hyvin. Tais ottaa vähän esikoisen hoito koville, kun öisin ei saanu nukuttua enää sen mahan kanssa kunnolla. Oli kyllä hämmentävä tunne, kun säpsähti siinä tuolilla, että olinko se MINÄ joka kuorsasi?! Sitten hätäinen vilkaisu ympärille, että huomasiko kukaan (no huomasiko, kun pidin meteliä kuin pieni eläin!). Tällä kerralla pysyin kuitenkin hereillä koko ajan.


Niin pysyi valitettavasti hereillä myös vauvakin, jonka piti kyllä nukkua, mutta aina ei kaikki mee niin kuin strömsöössä. Tyttö huusi kuin syötävä koko ajan, kun hiuksia värjättiin. Kävi vähän sääliksi muita asiakkaita, jotka olivat varmasti myös odottaneet rentoutumishetkeä, mutta saivatkin taustamusiikiksi vauvan itkua... Onneksi vauva lopulta rauhoittui nukkumaan ja mies haki hänet sitten töistä tullessa mukaansa, joten sain itsekin loppuajaksi heittää aivot narikkaan.


Hiuksia pestessä piti oikein keskittyä edelliskerrasta viisastuneena, ettei nukahda kesken kaiken. Hierova tuoli ja hiuspohjan hieronta ovat kyllä suunnilleen niin lähellä taivasta kuin täällä maan päällä pääsee, että meinasi kyllä taas uni viedä voiton.


No, siitä tuolilta oli sitten lopulta noustava ja siirryttävä vielä hiuksia leikkaamaan. Siksi aikaa unohduin vielä naistenlehtien ihmeelliseen maailmaan. Mä oon vähän laskeskellu, että jos ehdin lukea tän pinon lehtiä kampaajalla käynnin aikana, niin mä oikeestaan säästän rahaa. Siis näiden lehtien ostohinta on pakosta enemmän kuin itse värjäys ja leikkaus (joka kyllä maksaa pienen omaisuuden)! Jos ois oikein järkevä, niin tässähän kannattais käydä paljo useammin kampaajalla, vai mitä arvon leidit? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti