tiistai 30. huhtikuuta 2013

Mad Muscle May

Pinterestin aarteita taas jakoon, tässä tulee jatkoa Fab Ab Februarylle. Olen lusmuillut täysin muuton jälkeisen ajan tästä voimaharjoittelusta. Lenkillä olen käynyt ihan kiitettävästi, kiitos mutsien kympin, mutta kyllä ei ole pelkoa, että Baban habat ois vielä kesällä. Nyt on aika ryhdistäytyä (kun vielä on selkälihaksia)!

Huomatkaa, että ensimmäiset kaksi viikkoa tehdään kaksi kierrosta, viimeiset kolme viikkoa kolme kierrosta!


No niin, okei... Ojentajapunnerrukset tajuan (tosin tekniikka on aika haastava, pitää koittaa keskittyä, ettei huijaa), punnerrukset osaan joo kans (tekniikka ok niin kauan kunnes voimat loppuu), mutta tuo vuorikiipeilijäliike on vähän oudompi. Piti oikein tarkistaa miten se tehdään.


Sitten vaan tartutaan toisella kädellä haasteeseen ja otetaan toisella kädellä hyllyvistä osista kiinni! Are you with me?

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Perhepeti

Noin kuukauden ajan minua on yöimetysten ja tutin nostelemisen lisäksi pitänyt valveilla esikoinen, joka sai (viimeinkin) isojen tyttöjen sängyn ja hoksasi jo kahden yön jälkeen, että täältähän pääsee itse pois (lapsinero!).

Kun minun sängynpuolikkaallani nukkuu kaksi lasta kädet levällään, niin unen laatu jää vähintäänkin heikoksi. Koko ajan on joku repimässä hiuksista tai potkimassa kylmillä jaloilla. Yhtäjaksoista unta saa parhaillaan kolme tuntia putkeen, wohoo! Mies saa tässä vaiheessa synninpäästön, hän nukkuu kuin tukki koko yön, eikä häiritse ketään.

How to Be a Dad -blogin kirjoittaja on päässyt asian ytimeen, vai mitä sanotte näistä kuvista? Tunnistan itseni ja lapseni ainakin kuvista "The Roundhouse Kick" ja "Jazz Hands" (paitsi että meillä ei kutitella vaan revitään hiuksista).

Tässäkin on jotain tuttua, kun olen ihan vainoharhainen, että vauva tippuu sängystä (taas...). Parempi vuorata lapsi tyynymeren sisään, niin ei saa (enää lisää) aivovaurioita. Muutenkaan ole annettu ihan parhaita lähtökohtia, kun ottaa huomioon ketä vanhemmat ovat...


Meillä ei luojan kiitos olla vielä tässä vaiheessa, että lasten lisäksi myös perheen nelijalkaiset nukkuvat samassa vuoteessa!


Sanokoon asiantuntijat mitä tahansa, taidan alkaa kampanjoida perhevuodetta vastaan. Olkoon sillä vaikka kuinka paljon positiivisia puolia lapsen turvallisuuden tunteelle ja kehitykselle, niin epäilen, että toimintakuntoiset, levänneet vanhemmat menevät tärkeysjärjestyksessä ja lapsen kehityksessä korkeammalle. (Eikä ole muuten ihme, ettei kovin moni äiti enää tämän ihanan läheisyyden lisäksi kaipaa kovin paljon lääppimistä läheisyyttä miehen puolelta. Pitää sitä joskus saada rauhassakin olla.)

Odotan innolla mutsien kympin harjoitusten (sekä Tena*- ja Sigg*-sponssien) lisäksi myös ensi yötä. Jospa saisin vähän univelkoja kuitattua saadessani nukkua ihan yksin jo aiemmin hyväksi todetussa vierashotellissa :) 

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Maanjäristys


"Mummu, onko täälläkin ollut maanjäristys?" kysyi naapurin mummulta hänen lapsenlapsensa viime vuonna ja näyttäisi siltä, että kysymys on edelleen ajankohtainen.



Routa tekee tehtävänsä, Destia ei. Ei kun olis tosi kiva, jos vaikka 15 vuoden välein näitä pikkuteitäkin vähän huollettaisiin. Paikallisen kokkolalaistuneen sanoin: "Paikat tippuu hampaista, kun näitä teitä ajaa." Kyseessä vapaa lainaus vuosien takaa, saattoi mennä metsään, mutta kuvastaa kyllä tuntemuksiani auton ratissa (ja lasten kokemuksia lastenrattaiden kyydissä, vaikka toisella ei ole vielä ensimmäistäkään hammasta).



Tosin voi olla, että nämä halkeamat maassa ovat seurauksia tämänpäiväisestä karjumisestani. Olemattomat yöunet, miehen viikonloppureissu, yksi uhmaikäinen äiti ja miljoona asiaa mielessä johtivat säännöllisin väliajoin tulivuoren purkausta muistuttavaan ärjymiseen ja jäähyilyyn. Jäähyt olivat ensisijaisesti paikallaan äidin sykkeen tasaamiseksi. Ei voi kuin nostaa hattua yksinhuoltajille, en ymmärrä miten te pärjäätte. Minut (tai ennemminkin lapset) pelasti tänään pappa, joka iltapäivällä otti vuorotellen toisen lapsista hoiviinsa ja itse varmaan tiedostamattaan pelasti minut (ja lähitiet) pahemmilta vaurioilta.


Kuvat on muuten otettu noin 200 metrin säteeltä kotoa käsin, en jaksanut kauemmas lähteä, kun lähelläkin oli näin paljon kuvattavaa. Jään odottamaan korjaustöitä ja roudan lopullista sulamista.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Lenkkikaveri

Mulla ei oo vieläkään auennu uusi kännykkäliittymä, jossa ois se nettikin, joten kuuntelen lähinnä linnunlaulua lenkkipolulla (muut mutsit ne kuuntelee sivistäviä äänikirjoja, itse muokattuja huimaan vauhtiin siivittäviä soittolistoja ja stand up -keikkoja livenä). Onneksi on sentään luotettava lenkkikaveri, Norjan harmaa hirvikoiramme Semi.

Tässä lenkillä joskus vuonna pipo ja karvalakki.

Hän on jo iäkkäämpi herrasmies, eikä oikein meinaa aina pysyä menossa mukana (mä juoksen siis niiiin kovaa!), mutta on aina innokkaana lähdössä mukaan. Mikä tahansa liikunta taitaa kelvata muuten päivänsä häkissä viettävälle vanhukselle :) Välillä meinaa vähän raivostuttaa  joka ikiseen (ainakin joka toiseen) keppiin merkkaaminen ja muiden jälkien haistelu ja jatkuva hoputtaminen, että alahan tulla jo sieltä, tänne päin! (Huom. se on siis koira joka merkkaa ja minä joka hoputan!) Mutta on koirasta niin paljon kuitenkin seuraa, ettei sitä raahdi kotiinkaan jättää, kun toinen tulee melkein häkistä läpi, kun näkee minut lenkkikamppeet päällä.

Sano muikku!

Tätä mieltä Semi on tästä saamastaan julkisuudesta ;) Odottelen muuten innolla jo aikaa, jolloin talutushihnan saa vaihtaa tuohon tutkapantaan! Silloin on lenkit mielekkäämpiä meille molemmille.

PS: Tänään juostiin jo kymppi, mutta tavoiteaikaan on vielä matkaa. Onneksi on vielä kuukausi aikaa!

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Me&I

No pitihän sitä heti alkaa verkostoitua muuton jälkeen ja mikäpä siihen parempi keino kuin Me&I-kutsut ;) Miehen neuvo kuului kuuroille korville vielä ovelta: "Älä sitten osta mitään!"

No en ostanut, ihan vähän vain tilasin. Meillä on yleensä anoppi ja muut sukulaiset hoitanu tämän lasten vaatetuspolitiikan, joten olin ihan huuli pyöreänä kaiken maailman kangastyyppien ja erikoisominaisuuksien kanssa. Jotain kivaa kesäksi tarttui lopuksi mukaan, molemmille tytöille omat mekkonsa ja äidillekin vähän hartioiden lämmikettä.

Kuvat Me&I-nettisivuilta.
 
Vauvakin oppi oikein kunnolla jokeltelemaan ja kiljumaan, kun paikalla oli pari hieman vanhempaa vauvaa. Etenkin, kun muut saivat sosetta ja hän vain aina sitä samaa maitoa, protestointi tuli kovaa ja korkealta :D

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Kotitehtävä

Ensimmäisellä yhteisellä harjoituskerralla Esport Arenalla* saimme valmentajaltamme kotitehtävän; kuvaa juoksuasi edestä, takaa ja sivulta. Ei sillä, että niitä otoksia oppimateriaalina missään käytettäisiin (:D *kuolee nauruun*), vaan saisimme itse arvokasta palautetta juoksutekniikastamme.

Kouluajoista on jo kulunut jokunen vuosi, joten innokkuus läksyjen tekemiseen on vähintäänkin heikko (olin jo lahjakkaasti unohtanut koko tehtävän, kunnes valeäiti muistutti siitä, murr). Myös juoksumotivaatio on kokenut pienen kolauksen, kun ulkona on mitä ihanin kevätkeli (eli kuraa joka paikassa ja sen alla vielä paikoin jäätä ja jos ei jäätä, niin sitten tulvii) ja uupumus loputtomalta tuntuvan muuttokuorman parissa vain pahenee päivä päivältä (lakanat on nyt sentään lajiteltu ja maalausurakka aloitettu). Toisin sanoen lähteminen on vaikeinta ja tekosyitä riittää. (Vihreä Lintu muuten postasi aiheesta osuvasti, käykääpä kurkkaamassa!) Ulos ei tehnyt yhtään mieli lähteä, mutta sieltä vain itseni löysin illan jo hämärtyessä. Kotiin tullessa tein sen kotitehtävänkin ja tältä se räpiköinti sitten näytti (kaksi iltaa olen koittanut ladata tuota videota ja nyt se viimein onnistui! Huomaa taustamusiikki ;) ):

video

Olipa laiskan näköistä, voi hyvänen aika! Väsytti ja ärsytti, mutta tehty mikä tehty. Kai sitä tälläkin tyylillä maaliin pääsee. Koordinaatioharjoituksia on aikoinaan tehty niin paljon, että luulisi jotain oppineen, mutta miten sen opin saisi työmuistiin?

Muuten, kun Tallinnassa tehdään kaikenlaisia leikkauksia edullisemmin kuin Suomessa, niin voisikohan sitä saada laitettua pallonivelet lonkkiin jo tällä iällä? On nimittäin lonkat siinä kunnossa, että voisi luulla, ettei synnytyksestä ole kulunut viikkoa kauempaa :/ No, malttia malttia, ja uudet kengät. Kyllä se siitä!

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tulva

"Ja tulvii Pohjanmaa..." no onneksi ei soi tuo laulu päässä (vaan edelleen meripihkahuone, vois kyllä vaihtaa jo levyä). Täällä tosiaan vähän tulvii. Mies kävi kuvaamassa naapurustoa ja tässä muutama otos siltä reissulta.

 

Tiet ei yleensä mene poikki, eikä mene nytkään. Joutsenet erehtyi taas luulemaan, että tässä olisi jokin isompikin lätäkkö kyseessä. Esikoinen on jo useampana iltana muistanut mainita, että joutsenetkin menevät nukkumaan :)


Todistusaineistoa, olen lähdössä lenkille. En kyllä jaksanut juosta pitkään, kun tein vetoja, mutta siitä lisää huomenna. Pitäis muuten alkaa miettimään (kaiken muun lisäksi), minkä väriseksi tuo talo maalataan. Ehdotuksia?

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Meripihkahuone

Päivän korvamato on J.Karjalaisen Meripihkahuone. Paitsi että mun mielestä korvamato on ihan hirveä sana! 

Korvamato tarkoittaa musiikkikappaletta tai sävelmää, joka toistuu mielessä vastoin tahtoa, pakonomaisesti ja jota on vaikeaa lakata ajattelemasta. 

Miksei voi vain sanoa, että se laulu soi päässä kookooo ajan? Minä vaan kysyn. 

Mutta nyt ei olla yhtään niissä fiiliksissä, joita halusin välittää. Ne oikeat fiilikset menee suunnilleen näin: "Beibi oon onnellinen!" :D 

J.Karjalainen teki sen taas, aivan täydellinen kesäbiisi! On muuten ollut vähän ikävä Norjassa tätä suomalaista musiikkia, jota vain suomalainen tekee, kuuntelee ja ymmärtää. Sitä fiilistä on amerikoissa ihan turha edes yrittää tavoitella ;)

Ja kesäkin muuten tulee, tulvatkin tuli jo (toivottavasti ei kenelläkään sisälle asti :/ )



torstai 18. huhtikuuta 2013

Rautapohja

Se on kuulkaa sillä tavalla, että nyt se alkaa ihan oikeasti. Nimittäin se remontti. Onhan sitä täällä kärsimättömänä odotettukin, kun kaikki on niin levällään ja jotain näkyvää pitäisi jo saada aikaiseksi. Ettei menisi tämä mielenterveys (lopullisesti).

Vaatehuone ennen remonttia

Tästä olisi tarkoitus lähteä liikkeelle: saanko esitellä, vaatehuone.  Yläkerrassa on tuollaiset vinot katot, joten tämä huone on osoittautunut todella hyväksi nimenomaan vaatehuoneena. Ainoa miinus on ollut, että juuri ovea pidemmälle ei ole päässyt, kun se on ollut niin täynnä turhaa tavaraa. Nyt se on tyhjillään odottamassa uutta väriä ja uusia romuja.

Rautapohja

Sirkka-Liisan kanssa tehtyä suunnitelmaa on helppo lähteä toteuttamaan, kun apu löytyy läheltä. Saimme jo tänään huomata, että Rautapohjasta* löytyy asiantuntemusta moneen käytännön toteutuksessa meitä askarruttaneeseen pulmaan. Ja niitä nimittäin riittä, kun meillä on kuitenkin tätä remontointikokemusta kokonaista yhden vessan maalaamisen ja makuuhuoneen seinien tapetoinnin verran! Jestas, ei tässä yksin olisi kyllä uskaltanut lähteäkään tällaiseen projektiin. Kyllä se on niin, että ammattilainen on ammattilainen alalla kuin alalla. Vai poraisitko itse hampaitasi? (Miian ei tarvitse vastata ;) )

PS: Otetaan vinkkejä vastaan mistä löytyy n. 57 cm syviä varastointilaatikoita, n. 30 cm korkeita, mielellään ei mitään rumia muovisia, vaan jotain enemmän visuaalisesti kauniimpia ratkaisuja. Ja kansi olis kiva. Ja sais olla sen hintasia, ettei tarvi ottaa lisää lainaa. Kiitos! :)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Someone else is happy with less than what you have


Ihan varmasti on. En varsinaisesti viihdy tämän roinan ja sekasorron keskellä (paitsi silloin, kun löydän vanhoja huippuja CD-levyjä!). Onneksi sisko oli varannut kirppispöydän ja sitä saa pitää niin kauan kuin tavaraa riittää. Ja sitä tavaraa riittää varmaan syksyyn asti...

Edelliseen postaukseen liittyen sain valtavasti hyviä vinkkejä mm. kommenttien ja facebookin kautta. Lakana- ja pyyhevuori on saatu taltutettua siisteihin pinoihin kaappeihin ja loput eritelty mm. eläinlääkärille, kirpputorille ja eräästä paikallisesta sairaalasta kotiutuville potilaille jaettavaksi. Hyvä, ettei tarvitse kaatopaikalle kärrätä!

Tähän loppuun sopisi nyt vielä kuva Afrikan lapsista, jotka leikkivät merestä löytyneellä kokispullolla, mutta jätetään se väliin. Parannetaan maailma yksi asia kerrallaan. Itse aion aloittaa luopumalla näistä tavaroista, jotka varmasti ilahduttavat jotain muuta enemmän kuin minua. Siispä kirppistavaroita hinnoittelemaan mars.

PS: Olen tullut siihen tulokseen, etten osta enää ikinä mitään muuta kuin ruokaa ja bensaa... Huomenna varmaan jo ostan taas jotain, mutta ehkä vähän enemmän harkiten ;)

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Yli 150 pyyhettä ja 70 tyynyliinaa

Jos joku uskaltaa tuoda tähän taloon vielä yhdenkin pyyhkeen lisää, niin saa selkäänsä. Sama koskee lakanoita. Olen ollut monta päivää hautautuneena noiden pinojen alle.

 
Yhdistettyämme kotoa löytyvien (antiikkisten), Kuopion muuttokuormasta löytyneiden (halpojen, joihin opiskelijalla oli varaa/perittyjen) sekä Norjasta tuotujen laadukkaiden (kröhöm, Ikea) pyyhkeiden ja lakanoiden kirjavan joukon, sain lopputulokseksi yli 150 pyyhettä, 70 tyynyliinaa, 50 pussilakanaa ja 20 alulakanaa.


Ärsyttää. Eivät nuo minnekään sovi, eikä kukaan tarvitse noin paljon lakanoita ja pyyhkeitä. Osa niistä täytyy hävittää tavalla tai toisella.
 

Mutta hävittäisinkö isäni äitiyspakkauksesta (tai millä nimellä äitiysavustus lie siihen aikaan on kulkenut) saatuja pikkupyyhkeitä, jotka ovat astiapyyhkeinä palvelleet jo vuosikymmenten ajan (ja jotka eivät muuten ole yhtään kuluneet)? Vai hävittäisinkö osan mummuni virkkaamilla pitsireunuksilla koristelluista pyyhkeistä? Tai jonkin jo lähes läpinäkyvistä suosikkilakanoista, jotka eivät käytännössä koskaan edes tilaa sieltä kaapista vie, kun ovat joko käytössä tai pyykkinarulla? Elämän suurten kysymysten ja pyyhe/lakanavuorten parissa filosofointi jatkuu...

Pinterestistä löytynyt vinkki pakata pussilakana tyynyliinan sisään, jotta käyttövalmis pakkaus olisi helposti löydettävissä on osoittautumassa hieman epäkäytännölliseksi. Tai ainakin epäsiistin näköiseksi. Taidan purkaa nuo ja lintata lakanat kuten vanhoina hyvinä aikoina ;)

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Matkustaja

Tien  päällä taas, raiteilla tosin, matkalla rakkaan ystävän kihlajaisiin. Olen yksin, mutta en kauan. Ihanan rentouttavaa ja vähän haikeaa yhtä aikaa. Nuoruudesta on yhtä kauan syntymääni kuin tähän hetkeen, se pistää vähän miettimään.

Netti pätkii koko ajan, joten kuuntelen sitä, mitä vanhalla kannettavalla on. Sieltä löytyy mm. kestosuosikkiani Egotrippiä. Matkustaja taitaa olla suurelle yleisölle tuttu, mutta yksi omista suosikeistani on Lydia ensimmäiseltä Superego-albumilta. Kerran Kuopion keikalla kiljuttiin niin kovaa "Soittakaa Lydia!!", että he yrittivät, mutta eivät muistaneet enää miten se meni. Kappale oli sinä vaiheessa ehkä joku 15 vuotta vanha, eikä varmaan ilmestymisensä jälkeen ollut kuulunut soittolistalle. Kummaa hommaa, kun ei omia kappaleita osaa ;) No, he soittivat sitten niitä muita hyviä biisejään loppuillan.

Taidan jatkaa remonttibudjetin laatimista, nautiskelen hyvästä musiikista ja toivon, että kotona pärjätään (ja ihan varmasti muuten pärjätään!)



Aina matkalla jonnekin
Minne ikinä päätyykin
On puolitiessä jostain
Tietää sen varsin hyvin itsekin
On olemassa asioita
Niin kipeitä ja vaikeita
Ettei niistä puhumalla selviä

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lenkkikengät

Hyvin palvelleiden, mutta jo reikäisten kuluneiden lenkkareiden tilalle oli hankittava uudet, jos aikoisi pysyä muiden mutsien tahdissa tässä naisten kymppi -projektissa. Ja tällaiset ladyt lähti mukaan!

Asics gel-kayano 16

Mies oli heti arvostelemassa, että eikö niitä ollut muun värisenä. Mutta mitä väliä sillä on minkä väriset kengät ovat, kun pimeässä metsässä yksin juoksee? Tuskin nuo tosiaan kovin pitkään säilyvät valkoisina, kun kurakelit ovat, takatalvesta huolimatta, ihan nurkan takana.

Myyjä, johon olen luottanut aiemminkin, toi eteeni useammankin ihan kelpo parin. Hän ei tarkoituksella kertonut minulle kenkien hintoja etukäteen, vaan kyseli tarvettani ja taustojani. Synnytys puoli vuotta sitten muistuttaa edelleen traumojen lisäksi myös lonkkien seudulla kovana kipuna etenkin lenkin aikana ja jälkeen, joten kaikki mahdollinen pehmustus, jousitus, ilmatyynyt, you name it, tulisivat tarpeeseen!

Kyseiset valioyksilöt maksoivat hunajaa, mutta olivat kyllä joka euron arvoiset ainakin näin ensikokeilun jälkeen. Mielestäni näissä asioissa on muutenkin väärä paikka säästää, siitä voi joutua maksamaan moninkertaisen summan myöhemmin, eikä vähiten terveytensä kustannuksella. Pienet rakot vanhojen päälle olivat väistämötön paha uusien kenkien sisäänajolenkin jälkeen, mutta muuten kengät istuivat kuin valettu. Asicset ovat minulle usein aiheuttaneet harmaita hiuksia (ja rakkoja jalkapohjaan), mutta nyt löytyi oikea malli. Jos ei näillä kymppi taitu kuin lentäen, niin ei sitten millään! ;)

torstai 11. huhtikuuta 2013

Lukkojen takana

Melkein kaksi viikkoa ehdittiin asua kotona, ennen kuin jäätiin ensimmäisen kerran lukkojen taakse. Useat väärinkäsitykset johtivat näihin surkuhupaisiin tapahtumiin (ei muuten naurattanut eilen sitten pätkän vertaa). Meillä kun on täällä maalla vähän erilaiset tavat kuin rivitalolähiössä kasvaneella miehelläni, niin tältä erehdysten, olettamusten ja väärinkäsitysten sarjalta ei oikeastaan voinut välttyä. 

Olimme lähdössä hoitamaan asioita kylälle, kuten täällä on tapana sanoa (eli keskustaan, ettei nyt tule lisää väärinkäsityksiä). Laitoin jo valmiiksi oven lukkoasentoon, koska olimme tietääkseni valmiit. Jotain kuulemma puuttui, joten en sulkenut ulko-ovea vielä. Mies kävi sisällä, haki tarvitsemansa, ja löi oven kiinni. Hän ei ollut tietoinen, että ovi menisi lukkoon, vaan luuli vielä pääsevänsä sisälle. "Missä avain on? Kai sinä otit sen?" Olin kyllä nähnyt, ettei avain ollut lukossa, mutta oletin sen olevan varmassa tallessa tutussa piilopaikassa. Tarkistus osoitti luuloni vääräksi. Mies oli ottanut lukossa roikkuneen avaimen illalla sisälle, koska täytyyhän ovi yöksi lukkoon laittaa (ai maallakin?). Avain oli siis sisällä. Ja me ulkona. Ja vara-avain mökillä. Sinne on 80 kilometriä, joista viimeisen 3 kilometriä ovat tähän aikaan vuodesta umpihankea. Sen jälkeen voisi aloittaa arkeologiset kaivaukset kinokseen avaimen löytämisen toivossa. Noup, jotain muuta olisi keksittävä. 

Olin ihan raivona, ehkä enemmän itselleni kuin miehelleni. Molemmat kai yhtä syyllisiä väärinkäsitykseen. Huusin pyysin miestäni soittamaan isälleni, ehkä hänellä olisi vara-avain autossa. No ei ollut. Mutta hänestä kuoriutui lähes ammattilaisen veroinen tiirikoija, omalla tyylillään.

Taloa kiertäessään ja arpoessaan, minkä ikkunoista pistäisi säpäleiksi, isäni oli jo soittanut tutulle poliisimiehelle, että sattuisiko hänellä olemaan ketään alan ammattilaista hallussa, nyt olisi hommia. Ei ollut, joten murtotöihin oli ryhdyttävä itse. Ikkunan sijaan hän päätyi murtamaan oven. Ja aika siistiä jälkeä tuli, vaikka olikin kyseessä tämän alan aloittelija (tietääkseni).


Eli loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme sisälle koko sakki. Mutta kyllä vaan otti niin pirusti päähän ja epäilin, että pappa on jo pakannut matkalaukkunsa saapuessamme kotiin (en kyllä olisi syyttänyt, itsesuojeluvaisto se kai hänelläkin on). Onneksi hän oli leppoisalla päällä, taisi tietää mihin oli ryhtymässä, kun tähän asumisjärjestelyyn suostui ja hyvä niin; emme pärjäisi päivääkään ilman häntä!


Liekö se on tämä Suomen maaperä itsessään, joka pistää suomalaisen kiroilemaan niin maan p... no ymmärrätte varmaan. Nimittäin Norjassa en kiroillut juuri lainkaan. Se ei vain kuulu maan tapoihin. Joka kerta Suomessa lomaillessa kiroilu särähti korvaan ja päivittelin, minkä ihmeen takia suomalaiset täyttävät lauseensa vähintään yhdellä, mieluiten useammalla kirosanalla. Se on aivan hirveän kuuloista!! Mutta tässä sitä ollaan, itse samassa junassa. Kyllä oppi varmaan esikoinen aika monta uutta valikoitua sanaa, joilla voi sitten ilahduttaa esimerkiksi isovanhempia, kun ollaan seuraavan kerran kylässä. Kyllä meidän tyttö jo osaa puhua vaikka mitä! Loputtomalta vaikuttavaan tehtävien listaan lisättäköön tämän episodin jälkeen kohdat: 
  • Teetä ainakin kaksi vara-avainta ja kätke ne talon ulkopuolelle, äläkä koskaan vie niitä sisälle.
  • Opeta esikoiselle muitakin uusia sanoja kuin kirosanoja.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pågen


Ruisleipää on ollut ulkomailla ikävä, mutta ei sitäkään nyt yhtenään jaksa syödä! Mutsien kymppiä sponsoroimaan lähtenyt Pågen* lahjoitti meille mammoille aika pinon leipiään ja niitä tässä ollaan nyt sitten ruisleivän lomassa maisteltu. Merkki oli itselleni uusi, liekö ollut vielä markkinoilla, kun syksyllä 2008 Norjaan lähdettiin? (Oli se markkinoilla, tarkistin netistä.) Ehkä olen ollut vain kriittinen ruotsalaistan merkkiä kohtaan? No en ole enää, kyllä näitä suomalainenkin syö ;)


Miehen veli kertoi oman vinkkinsä; Oivallus-paloista tulee tosi hyviä, kun käyttää ne leivänpaahtimessa. Saa käyttää muttei oo pakko hei!  Itse juuri Suomeen muuttaneena en vielä tuolloin tiennyt, että kyseinen leipä on sijoitettu kaupoissa yleensä paahtoleipien viereen... olisin ehkä siitä itsekin hoksannut, mutta kiitos kuitenkin lankomiehelle ;) (Aviomiehen veljestä käytetään muuten myös nimitystä kyty, pitäisiköhän alkaa käyttämään sitä...)


2,5-vuotiaskin uskalsi maistaa. Älkää vetäkö kuvasta vääriä johtopäätöksiä, yleensä hän nuolee vain voit päältä, nyt meni vähän leipääkin, joten tätä voi kyllä kokeilla uudestaankin!

tiistai 9. huhtikuuta 2013

DIY jalkapeite autoon

Vaatehuoneesta löytyi lisää aarteita; vauvan makuupussi 80-luvun äitiyspakkauksesta. Sen vetoketjut olivat jo nähneet parhaat päivänsä, joten makuupussiksi siitä ei enää ollut, mutta kuosi oli niin hellyyttävä, etten raahtinut sitä hävittää.




Ensin suunnitelma oli tehdä siitä lapsille peitto, mutta kun autossa ratkoin vetoketjua irti, huomasin, että tämähän lämmittää mukavasti jalkoja. Siihen se valmis peitto sitten jäi jalkojen päälle, eikä ilmastointi päässyt puhaltamaan suoraan jaloille.


Käytännössä siis leikkasin vain makuupussin vetoketjun ja sidontanauhat siististi irti pussista ja valmista tuli! Peitto on täydellisen kokoinen; peittää jalat, mutta ei pursua oveen väliin eikä valu lattialle.



Lapset eivät nyt saaneet peittoa, vaan se jääköön tällä erää autoon varapeitoksi, joka on helppo heittää omien jalkojen nukkuvan lapsen suojaksi.


Mainittakoon nyt vielä, etten minä nyt niin innoissani autosta ole, että siirtäisin ompelukoneenkin sinne, mutta olimme eilen reissussa ja jotenkinhan se matkustamiseen kulunut aika piti hyötykäyttää ;)

Sattuuko joku muuten muistamaan minkä vuoden kuosi tuo on? Meitä kun on neljä sisarusta, niin vaihtoehtoja on rajallisesti, mutta todennäköisesti se on joko vuodelta 78 tai 80.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Kaksi lenkkiä

Ensimmäinen lenkki oli HK:n lenkki (oikeasti se oli grillimakkara ja niitä oli monta). Oltiin paistamassa makkaraa koko porukalla yhdellä erämökillä ja syötiin me vähän kahvipullaakin. 


Pappa näytti esikoiselle jäniksen jälkiä (pakkohan se oli, kun hän oli koko viikon laulanut iltaisin tytölle jänis metsässä laukkaa...)


Auto jätti ensimmäisen kerran välille, tosin pyynnöstä. Päivän toinen lenkki, juoksulenkki, oli 8,4 km pitkä. Pelkäsin vähän kuinka lonkat kestävät noin pitkän matkan jäisellä tiellä juoksua, mutta hyvin kestivät. Sain nimittäin vähän helpotusta loppumatkasta, kun naapurin naiset olivat myös lenkillä ja heille piti sanoa oikein käsipäivää ja vaihtaa kuulumisia :)

Illalla lonkat kyllä ilmoittivat olemassaolostaan niin paljon, että tuli elävästi raskausajat mieleen. Täytyy olla varovainen, ettei tule rasitettua niveliä liian pitkillä lenkeillä näin alkuun, varsinkin, kun tiet ovat vielä niin jäässä. Uudet reiättömät paremmin iskua vaimentavat lenkkarit saattaisivat myös auttaa asiaa ;)

Note to self: Älä syö niin paljon makkaraa ja pullaa ennen lenkkiä, niistä tulee vain huono olo.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Auto

Minulle autot ovat aina olleet punaisia, valkoisia ja harmaita. Erotan farmarin tavallisesta autosta (ainakin yleensä) ja Ladan Kupla-Volkkarista. Osaan tankata ja olen ajanut suhteellisen paljon siihen nähden, etten ole koskaan omistanut omaa autoa.


Ennen tätä päivää! Saanko esitellä uuden perheenjäsenemme;  hänen virallinen nimensä on Volvo V70, mutta pian häntä aletaan varmasti kutsumaan hellittelynimillä. Hän on harmaa, vaikkei ole vielä edes keski-ikäinen, hänellä ei ole ajettu kovin paljoa, vaikka käytetty onkin. Hän on hyvin hiljainen meihin muihin verrattuna, eikä hän ole yhtä vaativa kuin me muut. Hänellä on hyvin miellyttävät korkeat penkit ja riittävästi tilaa kahdelle lastenistuimelle. Tilaa jää vielä kolmannellekin takapenkkiläiselle! Hänellä on vähintäänkn yhtä leveä perä kuin omistajillaan, vaikka hän ei syö lähellekään yhtä paljon. Hän on rauhallinen, tasapainoinen ja vakaa liikkeissään. Hän on kuin tehty meille :) 

Vaikka minua vähän kaihertaakin ajatus, että autottomuus on nyt takana, niin olen onnellinen, että se olet juuri Sinä, jonka takia ne ajat ovat ohitse. Toivottavasti säilyt uskollisena ja terveenä perheenjäsenenä pitkään!

torstai 4. huhtikuuta 2013

Natsi vuokraisäntä

Loppusiivous, vähän laajempi ja tarkempi viikkosiivous, voisi joku kuvitella. Siivouksen piti olla pienin ongelmistamme, kun muutimme Norjasta Suomeen, mutta kuinkas siinä kävikään...

Muuttokuorman lähdettyä (SNCargo hoiti lopulta homman ilman ongelmia, vaikka välillä näytti jo pahalta auton saapumisen suhteen sovittuna ajankohtana) olimme ajatelleet ottaa viimeisen illan rennosti ystävien kanssa ja nauttia viimeisistä hetkistä Norjassa ennen seuraavan päivän matkustamista. Lähdin jo edeltä ystäväni luokse, missä yövyimme, jotta ruoka olisi valmista, kun mieheni ja ystävämme saapuisivat myös määränpäähän. Jäljellä oli enää lopputarkastus ja se olisi vain läpihuutojuttu. Olimme siivonneet hyvin, joten kyseessä olisi pelkkä muodollisuus. Luulimme...

Illaksi olimme varanneet mm. shampanjaa, jota piti nauttia ystävien seurassa viimeisen Norjassa vietetyn illan kunniaksi, mutta yhteinen rentouttava illallinen vaihtuikin paljain käsin keittiönkaappien jynssäämiseen. Sain puhelun mieheltäni puoli tuntia sen jälkeen, kun vuokraisännän kanssa oli sovittu treffit. "Täällä menee koko ilta. Voitko lainata Idalta imuria ja siivousvälineitä?" Kun esikoinen saatiin nukkumaan, niin shampanjalasin sijaan tartuinkin autonavaimiin ja raahasin siivousvälineet mukanani talolle. 

Lista oli loputon. Vuokraisäntä oli saapunut sisään valkoisen liinan kanssa, tiedättekö sellaisen, jota tarjoilijat kantavat käsivarrellaan, ja tuolla liinalla pyyhkinyt kaikki kuviteltavissa olevat pinnat. Kaikki keittiön pinnat olisi pestävä uudestaan. Työtasossa olevan tahran tulisi hävitä, tai joutuisimme maksamaan tason vaihdon (?). Vuokraisäntä oli mm. nostanut muutamia keittiönkaappeja pois paikoiltaan, koska ne täytyy pestä myös saranapuolelta

Tahran takia taso menisi vaihtoon. Mitään muuta vikaahan tuossa ei ollutkaan...

Ikkunat täytyi pestä, mutta talvi asetti tiettyjä rajoituksia hommalle. Muutaman yrityksen jälkeen ikkunat saatiin kuin saatiinkiin pestyä ilman hirvittäviä jäätyneitä vesirantuja (kiitos vain miehelle!), mutta eihän se riittänyt (ikkunat oli siis pesty jo ennen tarkastusta). Pari ikkunaa ei auennut, koska on talvi, ja ikkunat olivat niin turvoksissa, ettei niitä uskaltanut tempoa auki, kun olisivat vain menneet rikki. Eli ne jäivät pesemättä ikkunoiden välistä. Tämä ei vuokraisäntää estänyt, vaan hän kampesi ikkunat auki ja kas vain, ne täytyi siis pestä samoin kuin ikkunanpielistä varissut rapistunut maali, jota lenteli ympäri huonetta. Lattialistat, jotka oli sekä imuroitu että pyyhitty, eivät kelvanneet. Sähköjohdon, joka kulkee listan päällä, takaa täytyi myös pestä pölyt pois. Mainittakoon, ettei sinne johdon ja seinän väliin sopinut edes sormi, joten aika haastavaksi meni... 

Pölyt tuli pestä myös lattialistan päällä olevan johdon takaa (tarkoitti käytännössä hammasharjalla hankaamista).

Ilmastoinnista hän valitti, olisi kuulemma pitänyt tuulettaa enemmän. Jos lattialla oli pahimmillaan 14 astetta lämmintä, niin lisätuuletusta ei todellakaan uskaltanut suorittaa pari kuukautta vanhan vauvan pötkötellessä lattialla.

Sen verran täytyy toki myöntää, että siivouksemme ei ollut virheetöntä. Oli ilmeistä, että jaloissa oli pyörinyt pari lasta koko ajan, koska joitakin kohtia oli hypätty yli, esim. keittiön seinästä löytyi selviä roiskeita, jotka ilman muuta kuului korjata ja pestä pois. Mutta epäkohtien ja pölyn etsiminen talon asumattomista kolkista, joihin kukaan ei ikinä muuten puuttuisi, oli kyllä kohtuutonta ja täysin tarpeetonta.

Suihkukaapin alta piti pestä uudestaan. Tuolta onkin tosi helppo hangata, herra on hyvä vaan ja siirtää kaappia sen verran, että päästään tilaan paremmin käsiksi!

Lopulta päätimme, että enempää ei ollut tehtävissä ja lähdimme viettämään viimeistä iltaa. Seuraavan aamun kymmeneksi sovittu tarkastus aikaistettiin meidän aloitteestamme yhdeksäksi, just in case... Juna lähtisi yhdentoista jälkeen, joten jos sieltä vielä jotain epäkohtia löytyisi, voisimme ne nopeasti vielä viimeistellä ennen junan lähtöä. 

Soitin miehelle lähdettyämme kävelemeen, missä tavattaisiin? "Ei mene vieläkään läpi!" Eteistä ei kuulemma oltu imuroitu. Imuroitiin varmaan kolme eri kertaa, mutta se ei paljon auta, kun sisään lompsitaan yleensä talvella kengät jalassa ja mm. herra itse kantoi kiviä kengänpohjissaan sisälle joka kerta kun taloon astui. Myös pari kuukautta sitten rikkoutuneen uunin tilalle saadun aivan törkeän likaisen sähköhellan kiillottaminen otti aivoon... Varsinkin, kun sen etulasi ei meinannut millään lähteä irti ja sen taustalla olleet roiskeet (jotka olivat siinä jo tullessa!) löytyivät huomautuslistalta.

Seinän vierestä tuli rapautunut laasti siivota. Siivoaminen aiheuttaa aina laastin uuden hajoamisen ja uuden siivouskierroksen. Olisiko pitänyt lopettaa vasta, kun seinää ei ollut enää jäljellä?

Mieheni oli ihmetellyt moneen kertaan ääneen olemmeko mahdollisesti tehneet jotain väärin vai mistä moinen kohtelu oikein on ansaittu. Talohan otettiin vastaan huomattavan likaisena siihen verrattuna mihin kuntoon sen siivosimme. Kyselyihin, eikö talo tulisi luovuttaa samassa kunnossa, kun se otetaan vastaan, vuokranantaja totesi vain, ettei taloa ollut loppusiivottu silloin, kun me siihen muutimme. Kumman kiire hänellä oli kuitenkin meidät taloon saada, koska jouduimme muuttamaan kesken kuukauden, vaikka olisimme itse halunneet muuttaa vasta kuun vaihteessa. Onneksi edellinen vuokranantajamme ei ollut natsi, vaan erittäin yhteistyökykyinen vanhempi rouva, joka iloksemme hyvitti loppukuun vuokran, vaikka hänen ei todellakaan olisi ollut pakko siihen suostua.

Kyse oli mitä ilmeisimmin vain rahasta. Lopulta hän suostui kertomaan summankin; talo vaatisi vielä kymmenen työtunnin siivoamisen, 300 kr tunti, joten 3000 kruunua käteen ja he siivoaisivat lopun itse. No thank you. Jatkoimme siivoamista ja lähdimme vasta myöhemmällä junalla ottaen tietoisen riskin lennolle ehtimisen suhteen. Mies teennäisesti toivotti hyvää jatkoa ym. mutta olin niin kiukkuinen, että totesin parhaaksi olla aivan hiljaa ja purra huulta, ettei tulisi sanottua mitään tyhmää. Mieheni otti vielä lopuksi kuvat kaikista mainituista kohdista, jotta meillä olisi jotain aseita natsiksi osoittautunutta vuokranantajaamme vastaan, jos siivous ei vieläkään kelpaisi. Hän ehti junalle kaksi minuuttia ennen sen lähtöä. Se siitä stressittömästä matkustamisesta.  

Vanhasta talosta ei saa uutta pesemällä. Tätä hän ei ilmeisesti ymmärtänyt. Mutta hän ymmärsi, että remontti on paljon helpompi aloittaa, kun teettää vuokralaisilla remonttisiivouksen, että pääsee suoraan maalaamaan. Kaikista oudointa oli kuitenkin ehkä se, että vuokraisäntä oli tähän mennessä ollut tosi mukava; antoi lainata rajoituksetta talosta löytyviä tavaroita, mm. pinnasänkyä ja syöttötuolia, jutteli mukavia, kun kävi poikansa kanssa auttamassa syreenien leikkaamisessa jne.

Harmittaa ihan hirveästi, että tämä yksi mies onnistui pilaamaan Norjasta muuttomme ja viimeisen iltamme ja stressittömän matkamme. Huomaan miettiväni asiaa päivittäin, lukuisia kertoja, ja aina on yhtä paha mieli ja ärsyttää. Toivottavasti asialle saadaan viimein päätös ja takuuvuokra tilille, jotta voimme unohtaa koko miehen. Kyseessä ei ole maan tapa, sen verran palautetta olemme saaneet paikallisilta tutuiltamme. Tekisi mieli kysyä edellisiltä vuokralaisilta tekikö hän heille saman tempun. Toivottavasti ei jatka toimiaan seuraavien kanssa... Emme ole kuulleet vuokranantajasta mitään, vaikka olemme ottaneet häneen yhteyttä asian tiimoilta. Olihan tässä pääsiäinen välissä, mutta jotenkin on sellainen paha tunne, että tämä ei ollut vielä tässä...

Äärettömän suuri kiitos vielä Mikolle, Jonnalle ja Idalle, emme olisi ikinä selvinneet urakasta ilman teidän apuanne!

PS: Teki muuten hyvää vuodattaa tästä asiasta siskolle samalla, kun repi lukionkirjoista muovitettuja kansia irti, jotta kirjat pääsivät ansaittuun lepoon paperinkierrätyspisteeseen. Sai purkaa vähän agrea!

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Nollat taulussa

Muuttokuorma tuli. Nyt on ihan nollat taulussa, en tiedä mistä aloittaisi. Väsyttää. Taidan aloittaa tänään tuolle nuorimmalle puuron syöttämisen, niin vähenisi edes vähän tämä ainainen imettäminen. Vauva syö jo niin paljon, että imee kaiken energian minusta. Sitä tarvittaisiin nyt muuallakin, vai mitä sanotte?




Esikoinen purki jo omat tavaransa, keskelle tupaa tietysti.


Tänään päätin, etten enää ikinä osta mitään. Paitsi ruokaa. Ja auton (pitäähän tämä romu jollakin saada pois täältä).


Saa nähdä miten kävi jo aiemmin kovia kokeneelle imurille. Siivottavaa täällä kyllä riittäisi.

 
Vaatehuone on lähes tyhjä. Nyt pitäisi enää hankkiutua eroon kaikesta roinasta (voi olla, että joudun luopumaan jopa niistä ah, niin ihanista, Take That muistoista), tehdä pintaremppa vaatehuoneeseen ja syytää se jälleen ääriään myöten täyteen uutta roinaa (jonka säilyttämistä lapsemme ja lastenlapsemme joidenkin vuosikymmenien jälkeen kyseenalaistavat voimakkaasti).